"Tässä minä olen hyvä. - Tämän sanomisessa on jotain niin vierasta. Se tuntuu väärältä,” tunnustaa Helena Rängman Apuraharänttiä-podcastin kuudennessa jaksossa. 

Tämä lause kiteyttää yhden apurahahakemisen yleisimmistä haasteista: miten kertoa omasta osaamisestaan vakuuttavasti mutta ilman, että tuntuu röyhkeältä, nololta tai huijarilta?

Omien vahvuuksien nostaminen on ristiriidassa suomalaiskansallisen nöyryyden vaatimuksen kanssa.

Ja kaiken kukkurallisen ylpeily-häpeän päälle luovalla alalla tuntuu myös kaikki myymisellä kuorrutettu retoriikka olevan perisynti. Toki. Saastuttavathan keinotekoinen markkinointi ja maallinen rahasta puhuminen tuon muuten niin pyhän ja puhtaan, suoraan jumalilta kanavoidun *taiteen*.

Huijarisyndrooma on lahjakkaiden naisten taakka

Lisäksi etenkin lahjakkailla ja menestyvillä naisilla esiintyy usein huijariajatuksia.

Ja jos nyt ajattelet, että “minulla on niitä, vaikken ole lahjakas ja menestynyt”, voi hyvinkin olla, että kuitenkin olet, vaikkei tunnu siltä.

Jos olet saavuttanut asioita, mutta uskot sen olevan lähinnä sattumaa, väärinymmärrystä tai sen ansiota, että olet onnistunut vain esittämään hyvää, nämä ovat tyypillisiä merkkejä haitallisesta oman niskan tallomisesta.

Usein juuri ne, jotka ovat taitavimpia, epäilevät eniten omaa osaamistaan. Ja ne, jotka ovat lahjattomimpia, ovat itsevarmimpia ja valitaan tämän itsevarmuuden vuoksi suurvaltojen presidenteiksi.

Huijariajatuksiakin voi kuitenkin oppia rauhoittamaan ja hyväksymään. Ne ovat usein samalla merkki siitä, että haluat tehdä asioita laadukkaasti ja pyrit kehittymään.

Oman osaamisen ja kunnianhimon osoittaminen ei ole kikkailua - se on viestintää

Pelko pörhistelemisestä ulottuu myös vastustukseen rahoitushakutaitojen kehittämisessä.

Moni häpeää sitä, jos on panostanut hakemiseen tai esimerkiksi piilottelee apurahavalmennukseen osallistumistaan, koska heillä on olo, että apurahaa ei ole saatu puhtaasti taiteellisilla ansioilla, ja on jotenkin huijannut kisassa. 

Mutta rahoitushakutaidot ja hakemukseen panostaminen ei ole lunttaamista tai rahoittajan vedättämistä, vaan päin vastoin. Kirkkaalla ilmaisulla autat hakemuksen lukijaa aidosti ymmärtämään ideasi ja sen merkityksen.

Kun puhe kääntyy hakemuksen visuaaliseen ilmeeseen, Helena tunnustaa ajatelleensa rajoittavasti vielä valmennusmatkan alussa: "Kellä mukaan on aikaa tehdä tuommoista visual arts grafiikkahommaa apurahahakemushelvetin keskellä?"

Suvi haastaa tällaisen hyvin yleisen ajatusmallin: "Jos sä ite uskot, että sun idea on loistava, ja sä haluat, että muut ymmärtää sen, niin miksi sä yrittäisit kryptata sitä hienoutta sellaiseksi, että se olisi mahdollisimmin vaikeasti ymmärrettävä vain sen takia, ettei se olisi liian markkinoiva?"

Taiteen ja myynnin väärä vastakkainasettelu

Yksi kentän sitkeistä vahingollisista piirteistä on tulehtunut rahasuhde, joka yhdistettynä taiteilijamyytteihin ja kentän tarinoihin estävät oman osaamisen ja tekemisen selkeän sanoittamisen.

“Aleksis Kivi yksin, palelevana mökissään, kärsimyksen keskellä -taiteilijamyytti on siinä niin vahvasti jotenkin läsnä," pohtii Helena taustoja tälle syvään juurtuneelle uskomukselle, jonka itsessäänkin tunnistaa.

Todellisuudessa se, että osaat myydä ideasi, ei tee siitä yhtään vähemmän puhdasta, aitoa ja mahtavaa.

Raha ja taide elävät kahdessa täysin eri ulottuvuudessa. Hyvillä viestintä- ja myyntitaidoilla voi tehdä yhtä hyvin hyvää kuin huonoakin taidetta. Ja toisin päin.

Ja itse näkisin, että hyvinvoiva taiteilija luo runsaammin kuin paineistettu ja kärsivä nälkätaiteilija. Taloudelliset paineet kun syövät kaistatilaa aivoista, jotka ovat meidän tärkein työvälineemme.

Uusi asenne hakemiseen

Jakson lopussa Helena kuvaa merkittävää asennemuutosta: "Tää on hauska, että mä oon tässä matkalla koko ajan lähetellyt apurahakemuksia muihin juttuihin liittyen. Ja mä oon huomannut, että kun mä oon saanut kielteisiä päätöksiä, niin se aiheuttaa sellaisen uuden reaktion, että alankin ajatella, että okei mun täytyy jalostaa sitä mun hakemusta. Kääntyykin se huomio siihen, että nyt vaan vielä kirkkaammin. Ja nyt, kun katson, että tutut on saaneet ja minä en, niin mä oon, että jes hyvä, teit sen."

Aiemmin näin ei ollut. Helena kertoo: "Huvittaa se tapa, miten oon hakenut aikaisemmin apurahoja - keksin jonkun projektin, sit mä runttaan siitä hakemuksen, haen, en saa ja sit petyn ja heitän sen jonnekin roskikseen sen hakemuksen. Sen sijaan, että olisin katsonut, että okei, mitäs me tehtäis tälle hakemukselle ja mistä me seuraavaksi haettais?"

Tämä kertoo kypsyydestä ja ammatillisesta kasvusta - kyvystä nähdä apurahahakeminen taitona, jota voi kehittää, eikä taiteilijuuden mittarina.

🎧 Kuuntele kuudes jakso, jossa Helena Rängman ja Suvi Heikkilä käyvät läpi osaamisen esittämisen haasteita. Saat vinkkejä huijarisyndrooman voittamiseen ja ymmärrät, miksi oman osaamisen kirkastaminen ja sanoittaminen on tärkeä taito.

https://www.intohiomo.fi/podcasts/apuraharanttia/episodes/2149047938

***

Intohiomon Apuraharänttiä-podcast tarjoaa vertaistukea ja tietoa kaikille luovan alan ammattilaisille, jotka painivat rahoitushaun kysymysten äärellä: Miten kirjoittaa hakemus, joka välittää vision kirkkaana? Pitäisikö tekstin olla asiallista vai tunteikasta? Ja miten selviytyä kielteisistä päätöksistä horjumatta?

Jokainen sarjan jakso on äänitetty aidossa valmennustilanteessa, josta on poimittu tänne kuultavaksi herkullisimmat palat.