"Niin siis miksi tää raha annettiin sulle?" - virkailijan ylimielinen kysymys kaikuu yhä näyttelijä Helena Rängmanin korvissa."Mä muistan kun mä nielen itkua. Oikeasti menee vieläkin tunteisiin elämäni hienoimpia saavutuksia, että mä saan jättimäisen summan... Ja sitten semmoinen ylimielinen, mikä sinä olet muka saamaan tällaisia rahoja."

Helena päätyi itkemään penkillä veroviraston ulkopuolella. Kukaan verovirastossa ei sitkeistä yrityksistä huolimatta osannut auttaa apurahan verotusta koskevassa asiassa, eikä kukaan koskaan palannut asiaan, vaikka Helena jätti veroilmoituksen yhteydessä lopulta vapaan kirjelmän asiasta.

Apuraharänttiä-podcastin kahdeksannessa jaksossa puhutaan kulttuurityön yhteiskunnallisista kipupisteistä, kuten siitä, että apurahat eivät ole ilmaista rahaa, vaan tuplatyön vaativaa palkkaa, jota maailma ei ymmärrä.

Kulttuurityöläisen yhteiskunnallinen asema

Yhteiskunnan järjestelmissä ei oteta tarpeeksi huomioon itsensätyöllistäjiä ja epätyypillistä työuraa kyntäviä, koska maailman silmissä työlle on olemassa vain kaksi kategoriaa: työsuhde ja yrittäjyys.

Ja viraston virassa työskentelevillä menee usein sormi rystysiä myöten suuhun, kun apurahaatekevä istahtaa asiakkaan penkkiin. Varsinkin, jos hän kehtaa olla vielä päällekkäin, limittäin ja pätkittäin keikkatöissä, laskuttavana, lainaavana ja tuettuna.

Verovirkailijoiden lisäksi apuraha hämmentää niin työttömyystoimistoissa kuin kelan luukuillakin.

Ei ole harvinaista, että freelancerit joutuvat taistelemaan oikeuksistaan yhteiskunnan tukiin. Moni luovuttaa myös silloin, kun virkailijat ovat väärässä - ja päätyy maksamaan tukiaan takaisin tai elämään rutiköyhyydessä ja ahdingossa ilman mitään yhteiskunnan tukea.

Apurahaa tulkitaan myös eri paikoissa eri tavoin. Samanaikaisesti sitä ei lasketa tuloksi ansiosidonnaiseen ja toisella luukulla se lasketaan tuloksi nostamaan vaikkapa päiväkotimaksuja. Tuntuu, että luukku kuin luukku: apuraha tulkitaan aina siten, että se vähentää saajan elantoa.

Asenteet ovat tiukassa, mutta viime vuosikymmeninä ollaan kuljettu eteenpäin. Hiiiii-taaaas-tiiiiii ja vähemmän varmasti. Moderni työelämä on kuitenkin kulkemassa siihen suuntaan, että yhä useampi myös kulttuurialojen ulkopuolella rakentaa uransa sirpaleista, pätkistä ja eri statusten sekamelskasta.

Toivoa siis on. Josko nyt, kun epätyypillisten määrä on suurempi, tulisi myös virastoille painetta kouluttaa virkailijoitaan kohtaamaan moninaisia tilanteita.

Kulttuurityöläinen ei ole työttömänä toimeton, ainoastaan palkaton

Työvoimatoimiston tulkinnat voivat riippua virkailijasta ja paikkakunnasta,(vaikka lain pitäisi olla kaikille sama.

Ymmärrän hyvin myös virkailijoita. Minun on vaikeaa uskoa, että he pahuuttaan olisivat syrjiviä ja vaikeita kulttuurityön tekijöille. Todennäköisesti heille on annettu huonot työkalut ja väärää tietoa, mutta vastuuta ja painetta ratkaista asiat nopeasti.

Työttömyystuessa tärkein kriteeri on se, että onko kyseinen henkilö täyspäiväisesti työmarkkinoiden käytettävissä vai ei. Tämä on osattava ilmaista kristallin kirkkaasti virkailijalle.

Ongelma on, että freelancerin ja vapaan kentän toimijan tilanne on harvoin kristallin kirkas. Onko kulttuurityöläinen koskaan työtön, vai ainoastaan palkaton?

Toimettomaksi ei kertakaikkisesti voi jäädä myöskään työsuhteiden ja laskutettavan työn välissä, koska on tehtävä asioita ja ylläpidettävä taitoja työn saamiseksi.

Ja mistä tekemisestä apurahaa oikeastaan maksetaan?

"Sana työtön suomen kielessä on siis tosi hämmentävää. Me mielletään se sana työtön siihen, että makaisi sohvalla ja syljäskelisi kattoon. Mähän teen työtä aivan hitoksen koko ajan, mutta mä en vaan saa palkkaa." Helena Rängman toteaa Apuraharänttiä-podcastin kahdeksannessa jaksossa.

Tässä piilee kulttuurityön ydin: työtä tehdään jatkuvasti, mutta tuloja tulee vain murto-osasta. Loput on työnhakua, ammattitaidon ylläpitoa, rahoitushakua (ja sitä varten on tehtävä jo paljon alustavaa työtä, että rahoittajalle voi esittää uskottavan suunnitelman!) sekä verkostoitumista.

Näkymättömät kuormitustekijät ja harhauttavat rakenteet

Monet luovan työn kuormitustekijöistä ovat näkymättömiä tai vähemmän ilmeisiä, jolloin tekijä itsekään ei välttämättä hahmota, miksi työ uuvuttaa.

Taistelun yhteiskunnallisen aseman kanssa on vain yksi osa kiviä repussa. Muita ovat mm. taloudellinen ahdinko ja epävarmuus, työpaletin kaoottisuus ja sekavuus, työmäärän epätasainen jakautuminen ja tiukat dedikset, tehtävien määrä ja moninaisuus, vaatimusten haastavuus ja paine, jatkuva arvosteltavaksi joutuminen ja kilpailuasetelma, yksinäisyys, työn rajattomuus, ärhäkkä sisäinen kriitikko, häpeä jne.

Taiteilijoille opetetaan kouluissa usein taiteen tekoa, mutta taiteilijana pärjäämistä käsitellään vain pintapuoleisesti. Monelta puuttuvat tarvittavat työkalut uran rakentamiseen ja arjen pyörittämiseen kestävällä tavalla.

Monella se oma taide ja unelma hautautuu säläversumin ja sekalaisen hankepaletin jalkoihin.

"Mun prioriteettilistalle nousee aina ne asiat, jotka koskevat muita ihmisiä. Ja sitten jää aina viimeiseksi ne tehtävät, mitkä liittyisi minuun ja siihen oman taiteen edistämiseen." kuvaa Helenakin ongelmaa jaksossa.

Apurahat eivät ole ilmaista rahaa tai almuja

Alan ulkopuoliset ihmiset usein ajattelevat, että apuraha olisi ylimääräistä rahaa, palkinto tekijälle, vaikka kyseessä on aina joko raha kattamaan kuluja tai elinkustannuksia työskentelyjakson ajaksi. Eikä apuraha elantona ole kuninkaallinen, vaan normaalia palkkatyötä vaatimattomampi tulo.

Apuraha ei todellakaan ole ilmaista rahaa. Sen lisäksi, että se on korvaus oikeasta työstä, sen eteen on tehtävä tuplasti töitä. Ensin tehdään hakutyö (joka usein on jopa monen kuukauden täyspäiväistä palkatonta hommaa), ja sitten tehdään varsinainen työ, johon raha on virallisesti myönnetty.

Kaikki kentällä toimivat tietävät, että apurahan saaminen on suuri meriitti ja ettei apuraha ole ilmaista, mutta asenteet kadunmiehillä voivat olla hyvinkin alentavia. 

Apuraha rinnastetaan usein yhteiskunnan tukiin ja raukkojen avustamiseen.

Vaikka tästä ei tosiaankaan ole kyse.

Yhteiskunta on arvioinut, että kulttuuri on niin merkittävää ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa, että siihen on syytä panostaa. Mutta, koska kulttuurin rahoitus jaetaan erityisen rakennelman kautta, eikä palkkoina kuten muille yhteiskunnan tukemille aloille, se on hämmentänyt käsityksiä siitä, mistä on kyse.

***

🎧 Kuuntele Apuraharänttiä-podcastin kahdeksas jakso, jossa Helena ja Suvi keskustelevat kulttuurityön kipeästä todellisuudesta.

https://www.intohiomo.fi/podcasts/apuraharanttia/episodes/2149051839

***

Intohiomon Apuraharänttiä-podcast tarjoaa vertaistukea ja tietoa kaikille luovan alan ammattilaisille, jotka painivat samojen kysymysten äärellä: Miten kirjoittaa hakemus, joka välittää vision kirkkaana? Pitäisikö tekstin olla asiallista vai tunteikasta? Ja miten selviytyä kielteisistä päätöksistä horjumatta?

Jokainen sarjan jakso on äänitetty aidossa valmennustilanteessa, josta on poimittu tänne kuultavaksi herkullisimmat palat.